keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Pehmeän pörröinen BeauB


Tässä on taas yksi niitä malleja, jotka ensinäkemältä huutavat, että MINÄ OLEN SINUN. Sellainen joka jää mieleen pyörimään ja joka vaatii päästä puikoille pikimmiten, vaikka ei yhtään olisi sellaiselle neuleelle sopiva vuodenaika. Tai vaikka hyllyssä ei olisikaan lankaa juuri tähän neuleeseen juuri nyt saati lompakossa sopivaa ylimäärää niiden hankkimiseen. Mutta jokin siinä tuntuu niin kertakaikkisen omalta, että on vaan ihan pakko etsiä sopivat langat ja aloittaa. Tapahtuuko tätä muille? Luultavasti jatkuvasti.


 BeauB on La Maison Rililien malli, joka on saanut nimensä 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa eläneestä englantilaisesta dandysta, Beau Brummellista. Malli on muotoilultaan melko simppeli, mutta sitä neuloessa ei tule tylsää - pinnassa vuorottelevat hauskasti toteutetut raidat ja pinnat, hihoissa kikkaillaan lankojen kanssa hieman lisää ja kaikki reunat viimeistellään i-cordilla. Mohair tuo takkiin pehmeyttä ja pörröisyyttä ja lopputulos on hiukan tavanomaisesta poikkeava, mutta silti harmoninen. Yksi lempparijuttu tässä takissa on pitkät mohairhihat, joita voi käyttää joko suorana tai hiukan kääräistynä, ja molemmat tavat näyttää aivan yhtä kivoilta.




Oma projekti: BeauB
Malli: BeauB by La Maison Rililie
Lanka: DROPS BabyAlpaca Silk ja SandnesGarn Tynn Silk Mohair
Menekki: Alpacaa 350 grammaa ja Mohairia vajaa 250 grammaa
Puikot: 3.25 ja 3.75 mm

Lopputulos on yksi ehkä suosikkineuleistani ikinä, ja ennustankin tälle ennätysmäärän käyttötunteja. Neulominen sujui melko joutuisasti, kiitos raidoituksen, ja hihojen kanssa näpertäminen oli hauskaa. Ei yhtään tullut toisen hihan syndroomaa, kun mielenkiinto pysyi yllä raitoja ja kavennuksia laskiessa, ja puikkokokokin oli varsin miellyttävä.

Lankavalintani onnistui hyvin. Pinta on aivan uskomattoman pehmoista ja juuri sopivan pörröistä, ja takki on samalla toisaalta sekä hengittävä että lämmin. Hyvin pärjäisi mekon kanssa tuulisenakin kesäiltana, kun voi nakata ylleen uuden villatakin (jossa ei ole lainkaan lampaanvillaa!). Vähän kuin kietaisisi itsensä pilvenhattaraan.







Ainiin! Tour-de-Sock on muuten pyörähtänyt käyntiin, ja olen siitä vuoden tauon jälkeen aika innoissani! Ekan etapin sukat tein alle 12 tunnissa, ja saavutinkin jopa neljännen sijan purkamisoperaatiosta huolimatta. Sijoitus innosti hiukan ehkä liikaakin, sillä nyt odotan kuumeisesti tokaa etappia alkavaksi. 25. päivä siis lienee tiedossa valvomista ja puikkojen sauhuamista, katsotaan mihin rahkeet riittää!

Ensimmäisen etapin sukkien loppusuoralla pidin myös liveä Instagramissa. Mahdollisesti samanmoista on luvassa jatkossakin seuraavilla etapeilla, sillä katsojille höpiseminen ja kysymyksiin vastailu auttoivat huomattavasti vikoina tunteina ja tokan sukan varsi syntyi ihan itsestään! Jos siis itse neulot TDS-sukkia ja kaipaat neuleseuraa tai muuten vain haluat olla mukana kannustamassa ja viihdyttämässä meitä neulojia koitoksen aikana, niin seuraahan minua Instassa ja saat ilmoituksen tulevista live-sessioista :)



11 kommenttia:

  1. Todella ihana!

    Tämmöisen voisi vaikka itsekin joskus tehdä kunhan innostus neulomiseen (toivon mukaan) jossain vaiheessa palaa :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis! Etenkin nuo harmaat raidat, ihanan utuiset!

    VastaaPoista
  3. Onpas sievä takki, varsinkin nuo taskut näyttää mahtavilta!

    VastaaPoista
  4. noi säääääääääääret, en ala. :|

    VastaaPoista