keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Pitsiä ja patinoitua hopeaa

Aiemmin tein pienen selostuksen hopean patinoinnista kananmunan avulla. Kyseisissä kuvissa esittelin esimerkkeinä korun osia, jotka lopulta löysivät paikkansa kauniin valkoisen pitsin vierestä hääkoruissa. 

Hopeaketjut löytyivät morsiamen äidin korukätköistä, joten näin näppärästi pukuun saatiin samalla liitettyä 'jotain vanhaa' :) Koska ketjuissa ei ollut aivan kaikkia koruihin tarvittavia osia, oli olemassa kaksi vaihtoehtoa: joko kirkastaisin vanhan ketjun tai patinoisin uudet hopeaosat ketjuja vastaaviksi. Morsianta konsultoituani päädyimme patinoimaan uudet osat, sillä patina oli ketjussa erittäin kaunis. Onneksi patinointi onnistui helposti ja erittäin edullisesti kotikonstein!

Pitsit löytyivät Koskikeskuksen Merlettosta. Hiuksiin kiinnitettävään pitsiin ei tarvittu muuta kuin pienet ohuesta satiininauhasta ommellut lenksut, joista pinnit mahtuvat. Kaula- ja rannekoruun käytettävät pitsit tärkättiin viimeistelytärkillä, jotta ne pysyvät kauniimmin reunoista taipumatta, kuitenkaan kovettamatta niitä liikaa. Hopearenkaiden kiinnityskohtia on kovetettu lisäksi liimalla, jotta renkaat eivät kuluta, värjää tai venytä kiinnityskohtaa.


Upea morsian vaikutti koruihinsa sovitus- ja viimeistelykerralla erittäin tyytyväiseltä, ja viimeisen silauksen koruille antoi yläselälle tippuva pieni lehti. Lehti jäi yli rannekorun pitsistä, joka oli muuten kaulakorupitsin peilikuva ja sellaisenaan hieman liian pitkä rannekoruun. Kuin sattumalta onnistuimme asettelemaan kaulakorun niin, että ketju oli tasapainossa ja lukko-osa pysyi kauniisti keskellä niskaa, mutta varmistimme korun paikallaan pysymisen juhlapäivänä vielä pätkällä kaksipuoleista ihoteippiä.

Hääpäivä oli upea, uusi aviopari täydellinen, aurinko möllötteli taivaalla ja kaikki meni näin vieraan näkökulmasta aivan nappiin. Oli suuri kunnia saada osallistua morsiamen asun viimeistelyyn!

Onnittelut ihanalle avioparille!


4 kommenttia: